sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lyhyt työvuoro ja nyt valvottaa

Joo. Lähdin töihin yhdeksän aikaan kuten nykyisin lähes joka ilta (joo kolmas yö vasta oli...no mutta periaate kuitenkin sama...). Ilta alkoi hyvin. Rasvakeitin oli salaperäisesti yön aikana heittänyt about 3 litraa öljyä lattialle. Nice. Seuraavaksi parilla almoust tippui lattialle (upouusi laitos) kiitos sen kun sen edessä ei ole mitään levyä joka estäisi sen tippumisen.

Sitten kun päästiin avaamaan paikat vihdoin ja viimein, keskustassa ei ole ristin sielua. Päätin että törötän kolmeen asti töihin (normaalisti yövuoro kestää siis viiteen aamulla). Yhdeltä sain tarpeekseni ja lähdin kotiin.

No. Nytpä sitten ei väsytä ei sitten minkään vertaa. Ja unen tuojani, mp3 soittimen akku on finitto kiitos eilen aamun jolloin kaivauduin kuuden aikaan peiton alle soitin päällä ja olin sitten ekaa kertaa ever nukahtanut se päälle ja tajusin asian eilen illalla ennen töihin lähtöä.



Nyt sitten kun ei väsytä, on tämä edessäni varmaan siihen aamukuuteen kunnes sisäinen kelloni käskee nukkumaan vihdoin ja viimein. Saapahan luettua rästiin jääneet blogipäivitykset (para-aikaa Auroran blogi menossa) ja ladattua ämppärin, huomenna kun saa reissata mm. takki-ostoksilla (juu kuvaa pukkaa siis) ja haaveissa olisi myös over size merimies henkinen pata jostakin, sitten odotella pomo ja mennä käymään työkkärissä. Huomenna onkin vapaa "päivä" jonka vietänkin sitten tiiviisti murun kainalossa, on vähän meinaan tuo yhteinen aika kortilla. Niin ja nukun. Ja anna olla jos äippä soittaa keskiviikko-aamuna ennen kymmentä niin ei hyvää seuraa. Se kun lauantai aamuna tuli ihan omatoimisesti mitään ilmoittamatta avaimillaan sisälle...



Tuossapa on muuten mun viimenen limu seuraavaan kahteen kuukauteen. Alkaen huomisesta (tai siis tästä aamusta) alkaa mun kahden kuukauden roskaruoka (joo ja sitä myy osa-aika työkseen...)-, karkki-, ja herkkulakko. Vaakalukema on alkanut uhkaavasti nousta ja nyt pitää skarpata. Pitäisi nyt vaan rytmittää tämä työ-koulu vapaa-aika rytmi kohdalleen ja saada täten energiaa painua salille ja lenkkipolulle. Pitää varmaan pistää ukko potkimaan persuuksille, eli ottaa se salille ohjaamaan, vaikka mä en sen läsnäoloa voi lähes sietää treenatessani, siitä vaan ei meinaa tulla yhtään mitään. Herralla kun on vähän eri treenityyli, se treenaa sitä sixpäkkiään kun minä yritän saada läskiä pois...

Hoh, anteeksi tämä jorina :D Oli nyt ihan must tulla jotain löpisemään. Huomenna luvassa paaaljon kuvia (latailen kaikenlaista para-aikaa). Huomiseen siis.

Hyvää yötä :)

Jenni

1 kommentti: